Maailmankuva

Verkkolehti

marraskuu 2014

27.11.2014 21:08 ( 4 vuotta sitten )

Homoliitot ja kirkko – miten pohjoismaissa on käynyt?

Olen niin pitkään seurannut tätä asian kirkollistakin puolta, että ymmärrän sukupuolineutraalin avioliittolakihankkeen aiheuttaman huolen siellä. Tällä hetkellä tiedossa on seuraavanlainen data sukupuolineutraalin avioliittolain vaikutuksista muiden Pohjoismaiden evankelisluterilaisiin kirkkoihin: Ruotsi ja Islanti: Pitkälti politisoituneet kirkolliskokoukset hyväksyivät samaa sukupuolta olevien parien vihkikaavan oikopäätä parlamentin jälkeen. ”Vahinko” oli tässä tapauksessa tapahtunut jo aikaisemmin kirkon piirissä, joten maallista lainsäädäntöprosessia…

05.11.2014 09:23 ( 4 vuotta sitten )

Isis, islam ja orjakauppa

Islamistisen äärijärjestö Isis kauppaa sieppaamiaan kristittyjä ja jesidejä orjamarkkinoilla kuin karjaa. He ovat jihadisteille vääräuskoisia, joiden elämällä ei ole mitään arvoa. Orjan ostanut voi tehdä orjallaan mitä huvittaa. Terroristijärjestö julkaisi jopa ohjeistuksen jonka mukaan naisorjille saa tehdä mitä haluaa. Orjamarkkinoita käsittelevä tuore Isis-video leviää internetissä ja kertoo karua tarinaa. Äärijärjestön miehet istuskelevat videolla sohvalla ja…

Powered by Opracom