Maailmankuva

elokuu 2013

Maailmankuva
30.08.2013 20:09 ( 4 vuotta sitten )

Valtio haluaa lapset valvontaansa

Hallitus päätti eilen mm. että esikoulusta tulee pakollinen ja kotihoidontuki jaetaan vanhempien kesken. Käytännössä varsinkin jälkimmäinen tarkoittaa että lapsia hoidetaan kotona entistä vähemmän aikaa jonka jälkeen lapset viedään (kunnalliseen) päivähoitoon. Jolloin siis päiväkotijärjestelmä ottaa käytännössä kasvatusvastuun lapsesta. Esikoulun muuttaminen pakolliseksi lisää valtion otetta lapsista. Vain murto-osa on tähänkään asti jättänyt eskarin käymättä, joten heistä ei…

Maailmankuva
26.08.2013 20:53 ( 4 vuotta sitten )

Eläviä fossiileita löydetty Suomesta

YLE kertoo: Enontekiöltä löydetyt kilpikidusjalkaiset ovat säilyneet rakenteellisesti muuttumattomina 250 miljoonaa vuotta. Metsähallituksen ja Helsingin yliopiston tutkijat löysivät äyriäiset rautujen geneettisen tutkimuksen yhteydessä. Tutkijat olivat pyytäneet rautuja Somasjärvestä. Kun kokonaisina pakastettuja kaloja tutkittiin tarkemmin, löytyi kalojen vatsalaukuista kilpikidusjalkaisia. Ensimmäinen  kilpikidusjalkaisten havainto Suomessa on 57 vuoden takainen. Tuolloin eläviä fossiileja löysi Lauri Koli Enontekiön Pihtsusjärveltä Kilpikidusjalkaiset…

Maailmankuva
22.08.2013 09:42 ( 4 vuotta sitten )

Turvallinen hakukone koululaisille

Turvalline hakukone – sellaista kaipaan Suomenkin koululaisten käyttöön. Microsoft on nyt esitellyt kouluille tarkoitetun ilmaisen ja mainoksettoman version Bing-hakukoneestaan. Ikävä kyllä (toistaiseksi mainokseton) Bing toimii vain Yhdysvalloissa. Palvelu on tarkoitettu pääasiassa ala-kouluihin alle 12-vuotialle. Koulujen oman hakukone myös käyttää automaattisia suodattimia, jotka eivät päästä tuloksien sekaan esimerkiksi aikuisviihdettä. Kehityskelpoinen idea, mikä lienee sitten lopputulos –…

Maailmankuva
21.08.2013 19:36 ( 4 vuotta sitten )

Gmailia ei ole tarkoitettu yksityisviesteihin

Ilta-Sanomien mukaan internetyhtiö Google on myöntänyt avoimesti, että ihmisten sähköpostiviestit eivät ole sen mielestä yksityisiä. Googlen mukaan ihmiset eivät voi odottaa, että heidän sähköpostinsa pysyisivät yksityisinä. Googlen kanta tuli selväksi, kun yhtiön lakiosasto lähetti kuukausi takaperin vastineen Yhdysvaltain liittovaltion oikeusistuimelle. Asiasta kertovan Consumer Watchdogin mukaan Google vastasi viestillään kanteeseen, jossa sitä syytetään viestintäsalaisuuksien rikkomisesta Gmail-sähköpostipalvelussaan…

Maailmankuva
20.08.2013 21:03 ( 4 vuotta sitten )

Hulluja suomalaisia lakeja ja säädöksiä

Suomalaiset on ilmeisesti jo äidinmaidossa opetettu että valtio huolehtii kehdosta hautaan. Mitään ei tarvitse itse miettiä ja kaikkeen on säädöksiä. Nyt kaksi kansanedustajaa on koonnut suomalaisia lapsuksia ja omituisuuksia eli ”hulluja suomalaisia lakeja”, joita ei ilmeisesti kukaan muu kansanedustaja ole osannut kyseenalaistaa. Tässä muutamia hulluja suomalaisia lakeja: -Tähtisädetikkujen käyttö on kielletty alle 18-vuotiailta. -Kuntia velvoitetaan…

Maailmankuva
09.08.2013 20:12 ( 4 vuotta sitten )

FBI murtaa vakoiluohjelmalla Tor-käyttäjien anonymiteetin?

FBIn eli Yhdysvaltain liittovaltion poliisin epäillään levittävän verkkosivujen kautta vakoiluohjelmaa joka jäljittää Tor-käyttäjiä, Wired raportoi. Tor on apuohjelma, jonka avulla käyttäjä voi selailla tietoverkkoa anonyymisti eli ilman että hänestä tallennetaan käyttäjän paljastavia seurantatietoja. Haittaohjelma löytyi sunnuntaina, kun useat Freedom Hostingilla olevat nettisivut saastutettiin sillä. Haittaohjelma oli suunniteltu tartuttamaan nimenomaan Tor-selaimia käyttävien tietokoneet. Haittaohjelma ei tartuta…

Maailmankuva
04.08.2013 19:59 ( 4 vuotta sitten )

Virallista ilmaston lämpenemisteoriaa kyseenalaistava juttu YLEllä sai raivoisan palautteen

”Jos toimittajalla on pyrkimyksiä levittää valheellista tietoa, antakaa sille potkut.” ”Ohjelmassa käsitellyt aiheet olivat sinänsä kiinnostavia, aurinkopaneelien, eli energiatuotannon, ja ilmastolain, eli ilmastopolitiikan, kustannustehokkuus, mutta toteutus oli laadukkaan journalismin riman reippaasti alittava suoritus.” ”Toivoisin A-studion ryhdistäytyvän asiassa ja ottavan vakavaan käsittelyyn esimerkiksi sen, mitä tapahtuu, jos jatkamme nykyistä menoa ja kasvatamme ilmastopäästöjä.” Ilmeisesti alarmistit ovat…

Maailmankuva
03.08.2013 19:08 ( 4 vuotta sitten )

Ida fossiili ei ole ihmisen esiäiti, täti eikä isoäiti

YLE, tuo pakkoveroin ylläpidetty propagandatorvi, on haluton korjaamaan väärää hehkutustaan eräästä aikanaan löydetystä apinan raadosta = Ida fossiili. New Yorkissa paljastettiin tiistaina 47 miljoonaa vuotta vanha fossiili, josta ihmisen uskotaan suoraan polveutuneen. Ida-nimen saanut apinaluuranko olisi vanhin löydetty, suora linkki ihmisen kehitykseen. Tiedetoimittajat ovat antaneet evoluution kannalta mitä merkittävimmälle löydölle vielä uuden lisänimen, ”puuttuva linkki”….

Maailmankuva
02.08.2013 16:15 ( 4 vuotta sitten )

Googletti ”painekeitin” – poliisin iskujoukko paikalle

Jos joku vielä epäilee ettei Google luovuta haku- ja/tai käyttäjätietoja Yhdysvaltain viranomaisille, niin tämä tapaus muuttanee mielen. Michele Catalano etsi hakukoneella painekeittimen käyttöohjeita, koska hän halusi kypsentää sillä kvinoaa. Samoihin aikoihin hänen miehensä googletti tietoja repuista. Seuraavana päivänä hampaisiin asti aseistautunut terrorisminvastainen iskujoukko ilmestyi heidän kotiovelleen selvittämään ovatko nämä terroristeja. Catalanon mieheltä tivattiin mm. mistä…

Maailmankuva
01.08.2013 12:06 ( 4 vuotta sitten )

Tämän takia ilmastonmuutosuskonto on vaarallista

Ilmatieteen laitoksen Kuopion yksikössä etsitään keinoja hidastaa ilmastonmuutosta. Ilmatietieteen laitoksen Kuopion yksikkö on saanut tietokonemallinnuksissaan viitteitä, että avaruuteen asetettavia peilejä parempi tekniikka olisi pienhiukkasten sumuttaminen 20 kilometrin korkeuteen. Nekin heijastavat auringonsäteitä takaisin avaruuteen ja vieläpä kohtuullisemmin kustannuksin kuin peilimalli. Avaruuteen asetettavia peilejä? Hmm…tässä taistelussa ei säästellä (vero)varoja. Akatemiatutkija Hannele Korhonen: Näen ilmastonmuokkauksen viimeisenä oljenkortena, jos…

Ilmoitus

Proudly powered by Opracom