Opetushallitus ohjeistaa kieltämään maahanmuuttajien aiheuttamat ongelmat

By 18.11.2015Opetus

Mm. Verkkouutiset kertoi Opetushallituksen opettajan ohjeistuksesta, jossa annetaan ao. kaltaisia ohjeita:

Lasten ja nuorten ennakkoluuloihin ja rasismiin on onnistuneesti vaikutettu yksinkertaisella, mutta pitkäjänteisellä toiminnalla seuraavin askelin:
nostetaan esille positiivisia esimerkkejä ja kertomuksia, kaikki negatiiviset kertomukset sivuutetaan ilman huomiota
– nostetaan esille esimerkkejä myönteisestä kehityksestä ja tehdään positiivisista tapahtumista näyttäviä dokumentteja ja suuria uutisia
– edellinen nostaa esille lisää positiivisia esimerkkejä, joille annetaan näyttävää julkisuutta
– näin kerätään näyttöä sille, että ilmapiirissä tai jonkin ryhmän käytöksessä muutos on mahdollista, muutoksesta on myönteisiä esimerkkejä ja että juuri minun ryhmäni jäsenillä on positiivisia kokemuksia ja he ovat muuttaneet asennettaan.”

Sittemmin Opetushallitus poisti verkkoversiostaan lihavoidun kohdan, mutta alkuperäinen teksti on edelleen luettavissa mm. Archive.orgin sivuilla. Ohjeistusta luultavasti noudattaa moni opettaja, joten iso osa koululaitoksemme oppilaista ei saa opettajiltaan objektiivista tietoa esim. maahanmuuttajien aiheuttamista ongelmista. Maahanmuuttajavaltaisissa kouluissa opiskelevat koululaiset kyllä näkevät arjessaan että ongelmia on ja ketkä niitä aiheuttavat, joten kontrasti todellisuuden ja auktoriteetin väitteissä on jälleen valtava.

Opetushallituksen ohjeistus tuli hyvin esille myös Kempeleen raiskaustapauksessa, kun paikkakunnan oppilaat kertoivat koulun suhtautumisesta tapaukseen MTV:n haastattelijalle:

Tyttöjä harmittaa, ettei esimerkiksi koulussa tapahtumia ole juurikaan käsitelty. He kokevat, että asiasta olisi ollut hyvä keskustella, edes hieman.  ”Olis se silleen kiva rakentavasti puhua opettajan kanssa ja vaihtaa mielipiteitä, nyt varsinkin kun on lähellä tapahtunut. Olisi kiva jutella opettajan kanssa, että mitä mieltä ne on siitä.”

Tyttöjen mielestä koulussa asiasta ollaan käytännössä vaiettu.

– Ei haluta sanoa sitä, että täällä tapahtuu tommosta, vaikka kyllä kaikki on tietoisia siitä.

Maahanmuutosta on keskusteltu vain yleisellä tasolla aiemmin joillakin kursseilla. ”Opettaja ei antanut niinkään tuoda omia mielipiteitä, vaan hänen mielipiteet piti kuunnella. Se ei ollut kunnon kommunikointia.”

Lisäksi vähäisetkin positiiviset asiat nostetaan esille liioitellusti, kuten olemme yhteiskunnassa huomanneet ihan aikuistenkin maailmassa. Kun jonkin rikoksissa yliedustetun maahanmuuttajaryhmän nuorison edustaja esim. saa peruskoulusta yli kasin keskiarvon tai läpäisee lukion, häntä hehkutetaan lehdissä lähes kansallissankarina. Se vain vahvistaa kantaväestön käsitystä että kyseessä oli yksittäistapaus ja muut ovat surkeita reppanoita, jotka eivät pärjää yhteiskunnassamme ilman sossutädin täyttämää tukilappua, eivätkä pääse töihin ilman ns. ”positiivista erityiskohtelua” eli kantaväestön syrjintää.

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail
Toimitus

Author Toimitus

More posts by Toimitus

Leave a Reply

Read more:
Polaaripyörre syynä ilmaston kylmenemiseen JA ilmaston lämpenemiseen

Tämän talven leudot kelit Suomessa ja viime päivien paukkupakkaset Yhdysvalloissa aiheuttanut sääilmiö - polaaripyörre /...

Englannin keskuspankki myönsi että liikepankit luovat rahaa tyhjästä

Bank of England eli Englannin keskuspankki kertoi avoimesti, kuinka raha todellisuudessa syntyy nykyajan talousmaailmassa. Se...

Close