Eskari eli esiopetus pakolliseksi

By 26.12.2014Opetus

Suomen valtio haluaa lapset entistä tiukempaan kontrolliin. Nyt hallitus on päättänyt että jo 5-vuotiaan tulee aloittaa oikeiden mielipiteiden opiskelu. Suomessa ei ole koulupakkoa, mutta nyt muuttui esiopetus pakolliseksi. Laki astuu voimaan 1.1.2015.

Odotamme mielenkiinnolla koska hallitus kieltää kotiopetuksen. Kotiopetuksen kieltämistä/luvanvaraistamista ajaa mm. demaripuolue, joka onneksi on takuutuksineen ajautumassa marginaalipuolueeksi.

Seuraava vaihe totalitarismin tiellä saattaa olla mm. erään pienen vihreän olennon ehdottama päivähoitopakko. Idean mukaisesti lapsi otettaisiin jopa 1-vuotiaasta lähtien ”sosiaalistumaan” päiväkotiin. Tässäkin totalitarismin voimat markkinoivat ajatusta ” lastensuojeluna” ja ”lapsen parasta” ajatellen.

Jopa pieni vihreä olento puhuu ristiin itsensä kanssa:

Ensin lausutaan:

Lapset ovat yksilöitä ja kaikki erilaisia. On paljon lapsia, joille päivähoito ei sovi, ja se tulee ottaa huomioon.

Ja kuitenkin hetken päästä julistetaan:

Mahdollisimman varhaisen päivähoidon tulisi olla osa oppivelvollisuutta, ei vapaaehtoista.

Tässä on aivan valtava ristiriita jota olento itse ei noteeraa. Hän ei sitä lausu tai ymmärrä, mutta totalitarismille on ominaista se että yksilöillä ei ole niin väliä. Sillä ei ole väliä jos yksilöitä häviää matkalla kunhan enemmistö saadaan maaliin.

Ja tietenkin itse perustavanlaatuinen pääasia jää täysin huomiotta – eli yksilön vapaus.

Millä ihmeen perusteella valtiolla tulisi olla mitään oikeutta päättää lapsen asioista lapsen itsensä tai hänen laillisen huoltajansa ohitse? Sitä ei yksikään totalitaristi oikeasti ymmärrä.

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail
Toimitus

Author Toimitus

More posts by Toimitus

Leave a Reply

Read more:
Pohjoisen pallonpuoliskon ilmasto viilenemässä 2015 alkaen

Japanilainen tutkija, joka on analysoinut Grönlannin meren lämpötilatietoja viideltä vuosikymmeneltä, ennustaa että pohjoisen pallonpuoliskon ilmasto...

Vihreää ympäristöpolitiikkaa – kotimainen energia alas, ulkomainen sisään

Jälleen uusi esimerkki Vihreän ympäristöpolitiikan tuloksista ja Vihreiden edustajien ammattitaidosta saatiin pari päivää sitten, kun...

Close