Tällainen on islamilainen valtio

By 8.7.2015Islam

Iltalehti kertoo ”islamilaisen valtion” kansalaisista:

Militantit hyökkäsivät Pohjois-Irakissa sijaitsevalle jesidileirille viime vuoden elokuussa ja kaappasivat mukaansa 200 naista. Naisista kauneimmat kuljetettiin ”huutokauppataloihin”, joissa heidät myytiin eniten tarjoaville militanteille.

Myös 19-vuotias Reehan riisuttiin ilkosilleen ja pistettiin myyntiin paikallisella koululla järjestetyssä huutokaupassa. hänet osti 50-vuotias ”hyvin julma” turkmenistanilaismies, jonka asunnosta tuli Reehanin sekä hänen poikansa vankila seuraavien kymmenen kuukauden ajaksi. Reehan yritti rimpuilla raiskausyrityksiä vastaan, mutta kostoksi mies pahoinpiteli 1-vuotiasta poikaa hänen silmiensä edessä.

Suostuin poikani vuoksi kaikkeen, mitä hän halusi. Kun kyseenalaistin hänen uskontonsa, hän väitti, että Islam sallii jesidinaisten seksiorjiksi kauppaamisen,

Kymmenen kuukautta kestäneen väkivallan ja jatkuvan raiskaamisen jälkeen Reehanista tuli täysin turta. Hän kertoo harkineensa itsemurhaa mutta luopuneensa ajatuksesta poikansa tähden. Lopulta Reehan myytiin toisen militantin seksiorjaksi Irakin Mosuliin, jonka jälkeen hänet siirrettiin Syyrian Raqqassa asuvan libyalaismiehen käyttöön.

Reehan vietti libyalaismiehen talossa vain 20 päivää. Taloon tuotiin myös 22- ja 15-vuotiaat jesidinaiset sekä iäkkäämpi nainen 5-vuotiaan tyttärensä kanssa. Eräänä päivänä libyalainen saapui kotiin, osoitti sormellaan iäkkäämpää naista ja hänen 5-vuotiasta tytärtään ja raiskasi molemmat. Silloin Reehan päätti paeta.

Kolme Isis-terroristeilta paennutta jesidinaista kertoo BBC:lle kauhean tarinansa.Naiset onnistuivat pakenemaan islamilaisen valtion Isis-terroristeilta.

– Meidät raiskattiin jopa viisi kertaa päivässä, kertoo parikymppinen Bushra.
– Yksi tyttö viilsi vessassa ranteensa auki. Kun hän ei kuollut, hän leikkasi kurkkunsa. Vartijat käskivät minut tunnistamaan hänet, sillä hän oli ystäväni. En tunnistanut, sillä hänen kasvoillaan oli niin paljon verta. Vartijat käärivät hänet peittoon ja heittivät roskiin.

Naiset muistavat, miten heidän kyläänsä hyökättiin noin vuosi sitten. Isis-komentajat hävittävät alueeltaan kaikki uskonnolliset vähemmistöt, sillä ne ”tahraavat” kalifaatin.

– He erottelivat miehet naisista ja lapsista. He veivät miehet pois ammuttaviksi. Minulla on seitsemän veljeä, yksi onnistui pakenemaan. Äitini vietiin 70 muun vanhan naisen kanssa. Näimme kaivinkoneen saapuvan ja kuulimme laukauksi.
Vain nuoret naiset säästyivät.

16-vuotias Munira kertoo, että heidät vietiin kyläkoulun luokkahuoneeseen ja valinta alkoi.

– Isisin komentajat ovat 50-70-vuotiaita. Olin 15, kun komentaja valitsi minut. Hän sanoi, että nuoremmat tytöt ovat parempia kuin vanhemmat. He valitsevat yleensä kauneimmat ja nuorimmat itselleen.

Isis-pomo kuitenkin kyllästyi Muniraan parin viikon jälkeen. Abu Mohammed -niminen pomo sanoi saaneensa tytön, kun hän oli neitsyt. Nyt hän halusi toisen.

– Minut myytiin Abu Abdullahille, joka myös raiskasi minut. Hänkin kyllästyi minuun muutaman päivän jälkeen ja myi minut Emadille. Jos en olisi paennut, hänkin olisi myynyt minut eteenpäin.

Raiskaukset ja hakkaaminen olivat naisten arkea. Noor kertoo yrittäneensä paeta ikkunasta vangitsijaltaan Salmanilta, joka kuitenkin onnistui vetämään hänet takaisin.

– Salman ja hänen vartijansa hyökkäsivät kimppuuni. He löivät minua ja polttivat minua tupakoilla. Salman käski minut riisuutumaan ja sanoi varoittaneensa minua pakenemisesta ja nyt saan rangaistukseni. Hän päästi kuusi vartijaansa sisään, lukitsi oven ja he raiskasivat minut julmasti. En tiedä kuinka monta kertaa.

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail
Toimitus

Author Toimitus

More posts by Toimitus

Leave a Reply

Read more:
Miten pankki- ja rahajärjestelmä toimii?

Nykyinen pankki- ja rahajärjestelmä on yksi suurimpia huijauksia koko ihmiskunnan historiassa. Järjestelmän monimutkaisuudesta huolimatta, tämä...

Poliisivaltio Britannia haluaa kieltää salatut viestit

Iso-Britannia saattaa kieltää salattujen pikaviestijärjestelmien käytön kansalaisiltaan vielä tänä vuonna. Uusi laki tarkoittaisi sitä, että...

Close