Käytän tässä artikkelissa samaa otsikkoa – homot ja kirkko, jota Jussi Halla-aho käytti pohtiessaan mm. homoja, kirkkoa, suvaitsevaistoa ja niiden välistä suhdetta. Yritän myös tarjota vastauksen Halla-ahon kysymyksiin. Kysymyksiin, joita monet muutkin ovat luultavasti pohtineet.

Valitettavasti ateistin, jollainen käsittääkseni Halla-ahokin on, on kuitenkin lähes mahdotonta ymmärtää näkökulmaani aiheeseen. Onneksi myös ateismista voi parantua.

Ateistilla on kutakuinkin poikkeuksetta naturalistinen maailmankuva eli yksinkertaistettuna aineellinen maailma on kaikki mitä on ja sen ilmiöt ja vuorovaikutukset selittävät kaiken mitä on, mitä tapahtuu ja miksi.

Kristillinen maailmankuva

Kristityt uskovat että on olemassa myös henkimaailma. On hyviä ja pahoja henkiä. Myös ihmisellä on henki, ihminen ei ole pelkkä aineellinen kone. Ihmisen henki on altis vaikutteille ja se ilmenee hänen teoissaan. Ihmisellä voi olla pyrkimys hyvään ja se ilmenee mm. hyvän tekemisenä. Koska Jumala on rakkaus ja rakkaus on hyvä, niin ihminen joka seuraa Jumalaa eli haluaa tehdä Jumalan tekoja – tekee hyviä tekoja. Hänessä vaikuttaa Jumalan, hyvyyden henki. ”Hyvä puu kantaa hyviä hedelmiä”, kuten Jeesus sanoi Raamatussa.

Ihmisillä on myös kiusauksia/koettelemuksia, joihin lankeaminen l. joiden tekeminen on syntiä. Rahanhimo, seksuaaliset poikkeavuudet, vallanhimo, rakkaudettomuus lähimmäistä kohtaan jne.

Homoseksuaalisuus on seksuaalinen poikkeavuus. Se on tieteelliseltäkin kannalta luonnotonta eli se ei edistä geenien selviytymistä, koska homoilu ei tuota jälkeläisiä. Homoseksuaalisuuden harjoittaminen on syntiä, eikä sellainen ihminen ole kristitty.

Synti on pahuutta ja synnintekijä tekee pahuuden tekoja. Hänessä vaikuttaa pahuuden henki. Paha vihaa hyvyyttä ja Kristuksen ja Jumalan vastustaja, Saatana, vihaa Kristusta ja Jumalaa.

Paha haluaa häpäistä, mässäillä ja irstailla. Se haluaa tuhota kaiken hyvän ja pyhän jota kristinusko edustaa. Siksi homo haluaa että hänet vihitään kirkossa – kristillisessä kirkossa. Koska hänessä vaikuttava pahuuden henki haluaa irstailla ja häpäistä kirkon, jota pidetään Jumalan seurakuntana.

Mikäpä olisikaan irvokkaampaa kuin että Jumalan, Kristuksen edustajana esiintyvä pappi vihkii homoparin ”kristilliseen avioliittoon”.

Sitä kautta tapahtuu hajaannusta ja yhä useampi luopuu kristillisestä uskostaan ja siihen pahuus pyrkiikin. Koska kristinuskon mukaan vain uskossa Jeesukseen voi pelastua ja paha henki haluaa että mahdollisimman moni luopuu uskostaan Jumalaan.

Miksi osa papeista on valmis vihkimään homoja?

Samasta syystä, pahuuden henki vaikuttaa heissäkin. He ovat fariseuksia, ulkokultaisia, jotka haluavat miellyttää ihmisiä. He ovat hylänneet Jumalan Sanan ja etsivät nyt ihmisten hyväksyntää.

Miksi sitten homot vaativat vihkimistä nimenomaan kristillisessä kirkossa? Koska on vain yksi Jumala.

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail
Toimitus

Author Toimitus

More posts by Toimitus

Leave a Reply

Read more:
Tältä näytämme 100 000 vuoden päästä

em. otsikolla varustettu juttu oli hetken aikaa eräs suosituista sivuista mm. Iltalehden verkkopalvelussa. Artikkeli ruokkii...

Raamatussa mainitut Egyptin vitsaukset todistettu tieteellisesti

Raamatussa, 2. Mooseksen kirjassa, kerrotaan Egyptiä kohdanneista vitsauksista jotka Jumala lähetti koska faarao ei suostunut...

Close