Ilmastonmuutos, vihreät verot ja läski valtio

Suomessa on Kokoomuksen, Keskustan, Sdp:n ja Vihreiden hallitusvastuussa ollessa saatu mm. energian hinta nousemaan jopa yli 100% viimeisen kymmenen vuoden aikana.

energian_hintakehitys_0111

Tämä on täysin tietoista politiikkaa, jolla hallitus väittää mm. torjuvansa ilmaston lämpenemistä. Tai ilmastonmuutosta, millä termillä kyseistä asiaa nyt sitten nykyään haluaakin kutsua. Ilmasto muuttuu, kyllä, mutta se on yhtä luonnollista kuin että Suomessa on talvella kylmempää ja kesällä lämpimämpää. Noin keskimäärin ainakin.

Ilmastonmuutos voi olla totta tai sitten suuri huijaus, mutta sillä ei toisaalta ole mitään merkitystä, koska arvaa mitä? Ilmastonmuutoksen torjuminen verotusta kiristämällä ja maksuja lisäämällä on sumutusta ja varsinainen tavoite on lisätä ja kohdentaa kansalaisten verorasitusta.

Tarkoitus on kerätä rahaa valtiolle

Jukka Muilu Energiakolmiosta saa aloittaa kertomalla päästökaupasta:

Nykyinen, huonosti toimiva päästökauppajärjestelmä onnistuttiin myymään kansalle kauniiden periaatteiden avulla. Kukapa meistä vastustaa luonnonsuojelua ja jokainen haluaisi varmasti pysäyttää kasvihuoneilmiön. Hyvän asian varjolla luotiin kuitenkin mekanismi, jossa maksumiehen osa jäi kuluttajalle.

Vaikka sähkön tuotantokustannukset ovat pysyneet hyvin kurissa, on kuluttajahinta noussut. Syynä tähän on se, että sähkön myyntihinnan määrää viimeinen tuotettu kilowattitunti. Vesivoimalla sähköä tuottavan yhtiön ei kannata myydä sähköään halvemmalla kuin kilpailevan yrityksen, joka tuottaa sähköä päästökaupan rasittamalla hiilellä.

Päästökaupalla on siis tarkoitus kerätä rahaa pöhöttyneelle valtiolle/liittovaltiolle lisäämällä energian kulutusveroa. Vuonna 2011 eurooppalaiset kuluttajat olivat maksaneet 287 miljardia päästökaupan takia. Vaikutus päästöihin on ollut käytännössä nolla.

Eikö ekotekoja pitäisi palkita eikä rangaista niistä? Miksi sitten esim. Tampereella tarvitaan lupamaksu ilmalämpöpumpun asentamiseen? Ok, jos sen peittää kukkasin ja kaupunginkuva-arkkitehti(!!) tyytyy siihen, niin voit selvitä pelkällä byrokratialla. Mutta lämpöpumppuhan pienentää sähkönkulutusta ja on siten ekoteko?

Myös ko. arkkitehdin palkan maksaa veronmaksaja – veroina ja muina maksuina. Olisitko arvannut että olet oikeasti palkannut ihmisen jonka tehtäviin kuuluu mm. syynätä näyttääkö ilmalämpöpumppusi kivalta?

Uusiutuvilla energialähteillä tuotettua, esim. sähköä, verotetaan ihan samalla tavalla kuin saastuttavillakin tuotettua. Jos hallitus olisi oikeasti kiinnostunut ympäristöasioista, niin miksei se esim. puolita vesi-, tuuli-, ydin- ja aurinkovoiman verotusta ja siten halvenna niiden kuluttajahintoja ja siten kannusta ihmisiä siirtymään niiden käyttöön? Ne eivät tuota päästöjä.

Miksi kivihiilellä (paljon päästöjä) tuotettu sähkö maksaa käyttäjälle saman verran tai vähemmän kuin uusiutuvalla tuotettu? Eikö ollutkaan tarkoitus vähentää saastuttamista?

sahkonhinta-21-6-13

Ihan sama – tarkoitus on kerätä rahaa valtiolle

Hinnalla ja kuluttajalla ei ole väliä, koska kuluttaja kuitenkin tarvitsee sen energiansa. Maksoi mitä maksoi.

Uusiutuvan energian käyttöönottoa ei vuonna 2013 avusteta muuta kuin pientalojen tarveharkintaisen energia-avustuksen toimenpiteenä.
Motiva

Jos kuluttaja vähentää sähkön käyttöä, sen hintaa nostetaan tai sitten keksitään muita maksuja, jotta verokertymä pysyy vähintään samana. Energiaa tarvitsevat yritykset eivät investoi, siirtävät toimintonsa muualle tai lopettavat toimintansa. Se taas luo työttömyyttä, joka alentaa verotuloja ja sittenhän pitää vaikka nostaa ruoan verotusta.

Esim. VATT:n johtaja Vartiainen, jonka palkan veronmaksajat myös kustantavat, ei näe ruoan alv:n ja siten hinnan nousua ongelmallisena.

ruuan kaltaisten hyödykkeiden verotuksen ei ole syytä olla erityisen lievää, koska ihmiset joka tapauksessa syövät, sanoo Vartiainen.

Meidät pakotetaan myös rakentamaan nollaenergiataloja joista ennustetaan lähivuosina sellaista pommia että rakennusalalla riittää työtä korjausrakentamisessa. Lisäksi tehdään paskalaki, joka on valtava investointi talonomistajalle – ja jonka vaikutus Itämeren saastumiseen on promillen luokkaa.

Etkö vieläkään usko?

Hallitus siis väittää taistelevansa ilmastonmuutosta vastaan vähentämällä päästöjä asettamalla erilaisia maksuja saastuttavien energialähteiden käytölle. Se on valhe, mutta jos et ole vielä ihan vakuuttunut, niin Kataisen hallitus valmistelee myös päästöttömyysveroa eli windfallveroa vuodesta 2014 alkaen:

Ajatus päästöttömän tuotannon verottamisesta on absurdi. Päästökaupan nimenomainen tavoite on edistää päästöttömän tuotannon kilpailuasemaa ja syrjäyttää markkinoilta kasvihuonekaasupäästöjä aiheuttavaa tuotantoa. Vero olisi ilmasto- ja energiapolitiikan vastainen.

Energia.fi

Energia on lypsylehmä valtiolle

Energiaa tarvitaan Suomessa mm. lämmittämiseen, varsinkin talvella. Se on siis eräs perustarpeista näillä leveysasteilla, koska muuten ihmisillä on kylmä. Kylmettyminen taas voi johtaa mm. paleltumiin ja kuolemaan, joka on yksilön kannalta kauheaa. Paitsi ehkä erään Vihreän Linkolan mielestä, mutta oikeastaan kukaan ei ole kiinnostunut Linkolan mielipiteistä ja ehkä hän siksi asuukin yksin erämaassa.

Energiaverot tuottavat lähes 10% valtion verotuloista. Ja vaikka joku keksisi koneen joka tuottaa ilmaista energiaa ja ruokaa, verottaja verottaisi sitäkin.

Mikä neuvoksi?

Meillä kaikilla on näkemys jonkinlaisesta ihanneyhteiskunnasta. Millainen se on – siitä lienee useita erilaisia näkemyksiä. Lähes kaikki ovat kuitenkin sitä mieltä että työnteon pitäisi olla kannattavaa. Se voisi olla paljon kannattavampaa, koska nyt valtio ottaa 44 euroa jokaisesta tienaamastamme satasesta?

Ainoa johtopäätös voi olla että valtio on läski ja sen pitää laihduttaa jotta kaikki voisivat paremmin. Toinen lähtökohta pitäisi olla että valtio on kansalaisia varten ja sen tulee toimia siten että kansalaiset hyötyvät ja voivat paremmin – ei toisinpäin. Valtion ja muun julkisen sektorin työntekijät ovat kansalaisten palkkaamia ja siihen kuuluu myös erottamisoikeus.

Eräs tärkeimmistä tehtävistä on määrittää asiat jotka kuuluvat ihmisten perustarpeisiin ja johon valtio, kansalaisten edustajana, voi vaikuttaa. Demokratian pelisäännöillä – enemmistön mukaan, vähemmistöjä unohtamatta. On myös syytä määritellä arvoja, joita suurin osa pitää tärkeänä. Energia, ruoka, puhdas vesi ja katto pään päällä eivät varmaankaan ole kohtuuttomia vaatimuksia perustarpeiden suhteen? Moni suomalainen lienee myöskin sitä mieltä että puhdas ja hyvinvoiva luonto ovat tärkeitä asioita ja että luonnonvaroja ei pidä tuhlata?

Meidän tulee ottaa poliitikoilta pois avoin oikeus palkata kavereitaan veronmaksajien rahoittamiin suojatöihin. Miksi kansalaisten tulisi elättää esim. valtavaa määrää puoluepoliittisesti nimitettyjä ja erilaisten verovaroilla tuettujen järjestöjen palkkalistoilla olevia? Ehkä heistä osan voisi jopa kouluttaa tuottavaan työhön yksityiselle sektorille ja sitä kautta lisätä yhteistä hyvinvointiamme?

Jos kaikki ylimääräinen läski kuorittaisiin valtiolta pois, niin elämän perustarpeiden ja työnteon verotusta voitaisiin laskea radikaalisti. Sitä kautta köyhimmillekin jäisi enemmän rahaa kulutettavaksi, joka näkyisi taloudellisena toimeliaisuutena ja työpaikkoina.

Tähän on tultu koska me olemme antaneet sen tapahtua.

 

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail
Toimitus

Author Toimitus

More posts by Toimitus

Join the discussion One Comment

Leave a Reply

Read more:
Cryptocat – salattu keskustelukanava selaimessa

Jos satut tarvitsemaan nopeasti salatun ja helppokäyttöisen, tekstipohjaisen keskustelukanavan - kannattaa käyttää Cryptocatia. Cryptocat on...

Video näyttää totuuden abortista – ”Äänetön huuto”

Bernard Nathansonin video "The Silent Scream", joka järkytti maailmaa ja muutti monien käsityksen abortista. Videota...

Close