Virallista ilmaston lämpenemisteoriaa kyseenalaistava juttu YLEllä sai raivoisan palautteen

”Jos toimittajalla on pyrkimyksiä levittää valheellista tietoa, antakaa sille potkut.”

”Ohjelmassa käsitellyt aiheet olivat sinänsä kiinnostavia, aurinkopaneelien, eli energiatuotannon, ja ilmastolain, eli ilmastopolitiikan, kustannustehokkuus, mutta toteutus oli laadukkaan journalismin riman reippaasti alittava suoritus.”

”Toivoisin A-studion ryhdistäytyvän asiassa ja ottavan vakavaan käsittelyyn esimerkiksi sen, mitä tapahtuu, jos jatkamme nykyistä menoa ja kasvatamme ilmastopäästöjä.”

Ilmeisesti alarmistit ovat syöksyneet riehumaan, koska palaute on pääasiassa negatiivista. Harmillista, koska kyseinen juttu oli tärkeä ja se oli täysin faktaa. Ilmaston lämpeneminen pysähtyi melkein kaksi vuosikymmentä sitten. Mutta sitähän ei saisi sanoa.

Siksi alarmistit ovat menneet kuin jihadpäissään olevat kahelit kiukuttelemaan jutun tehneelle toimittajalle. Ja vielä jotkut väittävät että kyllähän ilmastonmuutoksesta keskustella voi. Niin, voi kyllä – kunhan ei kerro epämiellyttäviä totuuksia tai vihjaile, että ehkä IPCC:n tutkijat eivät olekaan 100% puolueettomia.

Juttu oli hyvä ja tärkeä, jo pelkästään siksi että myös tavalliset ihmiset (jotka seuraavat pääasiassa valtamediaa) alkaisivat kiinnostua ilmastoasioista ja ehkä myös virallisen ilmastonmuutosliturgian kyseenalaistavat mielipiteet pääsisivät julkisuuteen. Voisitte YLE jatkaa vaikka Boris Winterhalterin haastattelulla.

Facebooktwittergoogle_plusredditpinterestlinkedinmail
Toimitus

Author Toimitus

More posts by Toimitus

Leave a Reply

Read more:
Kylmäfuusio toteutumassa? Kannettava voimala tulossa markkinoille

Italialaisen Anrea Rossin E-Cat hanke on kantamassa hedelmää, sillä yhtiö on alkanut ottaa ennakkotilauksia vastaan...

DNA:n korjausmekanismit osoittavat elämän spontaanin synnyn mahdottomuuden

Kemian Nobel-palkinto myönnettiin tänä vuonna kolmikolle, joka on tehnyt uraauurtavaa työtä selvittäessään miten solut korjaavat...

Close